Susanna Sucksdorff siirtyy Tengbomin Suomen toimiston uudeksi toimitusjohtajaksi

Viimeiset kolme vuotta Susanna on toiminut BoKlokin Suomen maajohtajana. Uudessa tehtävässään Tengbom Oy:n toimitusjohtajana hänen tehtävänään on vahvistaa toimiston brändiä ja tarjontaa vastaamaan yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin.

BoKlokin lisäksi Susannalla on pitkä kokemus Skanskan asuntoprojekti-kehityksestä, jossa hän on toiminut erilaisissa liiketoiminnan kehitystehtävissä yhdeksän vuoden ajan, mm. tuote- ja palvelukehityksessä sekä asiakaskokemusjohtajana. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja on työskennellyt aiemmin myös mainosalalla ja palvelumuotoilijana.

– Suomi on Tengbomille kiinnostava markkina. Tengbom konsernilla on täällä vahva maine innovatiivisena ja osaavana arkkitehtitoimistona ja uskon, että kasvattamalla omaa tiimiämme ja osaamistamme sekä hyödyntämällä huippuosaajia yli rajojen meillä on suuria mahdollisuuksia erottautua markkinassa ja tarjota asiakkaillemme erityisosaamista ja uutta näkemystä myös haastavimmissa hankkeissa. Haluamme olla merkittävä arkkitehtitoimisto myös Suomessa. Arkkitehtuurin laatu ja osaava sitoutunut tiimi ovat tässä avainroolissa, sanoo Susanna Sucksdorff.

– Olen erittäin iloinen, että saimme Susannan mukaan kehittämään palvelutarjontaamme ja tiimiämme Suomessa. Susannan vahvuuksia ovat yrittäjämäinen asenne ja hyvät esimiestaidot ja hänellä on tarvitsemaamme osaamista parantamaan positiotamme Suomessa, sanoo Tengbomin konsernijohtaja Johanna Frelin.

Susanna aloitti toimitusjohtajana 14. tammikuuta.

Lisätietoja:
Susanna Sucksdorff, toimitusjohtaja
susanna.sucksdorff@tengbom.fi
050 576 7700

Johanna Frelin, konserninjohtaja
johanna.frelin@tengbom.se
+46 8 412 5323

Tengbom on yksi Pohjoismaiden johtavista arkkitehtitoimistoista. Tavoitteenamme on tehdä maailmasta parempi paikka elää. Teemme tämän suunnittelemalla ajatonta, ihmislähtöistä ja inspiroivaa ympäristöä tuleville sukupolville. Meitä on yli 600 ja työskentelemme yhdessä yhteensä yhdessätoista toimistossa Ruotsissa ja Suomessa. Tengbom on perustettu vuonna 1906 ja on suunnitellut useita Ruotsin tunnetuimpia ja suosituimpia rakennuksia. Vuonna 2016 Fast Company nimesi Tengbomin maailman neljänneksi innovatiivisimmaksi arkkitehtitoimistoksi.