Carita Lonka uudistaa kaupunkikuvaa historiaa arvostaen

Joustava työskentely on meillä Tengbomilla äärimmäisen tärkeää ja haluamme elää mukana työntekijöidemme muuttuvissa elämäntilanteissa. Maisema-arkkitehtimme Kaisa Baiardi on työskennellyt kanssamme jo vuosia Argentiinasta käsin, ja syksyllä 2017 Argentiina sai toisen vahvistuksen, kun arkkitehtimme Carita Lonka muutti keväiseen Etelä-Amerikkaan.

Vuodesta 2011 asti Tengbomilla työskennellyt Carita on arkkitehtuurin varsinainen moniosaaja. Vankan ammattitaitonsa hän on rakentanut osallistumalla läpi uransa erilaisiin hankkeisiin; pien- ja kerrostaloprojekteista aina maankäytön projekteihin. Nykyään Carita työskentelee pääasiassa peruskorjausprojektien ja rakennushistoriallisten selvitysten parissa. Lisäksi hän tekee vanhojen kiinteistöjen ja kortteleiden kehitys- ja uudelleenkäyttösuunnitelmia sekä on mukana kaavaprojekteissa historiallisten rakennusten suojelumääräyksien määrittelyssä.

Arkkitehtuurin lisäksi Carita on ollut nuoresta asti valtavan kiinnostunut taide- ja kulttuurihistoriasta, joten arkkitehtuurin historia ja teoria valikoitui luontevasti hänen pääaineekseen silloisessa Teknillisessä korkeakoulussa (nyk. Aalto yliopisto). Vuonna 2010 Carita lähti vuodeksi yliopistovaihtoon Meksikoon, kirjoitti kandityönsä paikallisesta maya-arkkitehtuurista ja 2013 hän vietti puoli vuotta Chilessä kirjoittaen diplomityötään paikallisesta puuarkkitehtuurista. Keväällä 2018 Carita sai päätökseen taidehistorian perusopintojen opintokokonaisuuden Helsingin avoimessa yliopistossa.

Caritan ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu loputon kiinnostuneisuus ja halu ymmärtää ympäristöä. Vanhoja rakennuksia kehitettäessä rakennuksen ja alueen historiaan tai rakennuksen suunnitelleen arkkitehdin muuhun tuotantoon tutustuminen auttaa häntä löytämään rakennuksen identiteetin ja tarkastelemaan sitä tämän päivän valossa. Tämä auttaa pohtimaan, miten rakennuksen arkkitehtuurin alkuperäisiä tavoitteita voidaan ilmaista nykypäivän keinoin sekä mitä rakennuksesta tulisi säilyttää ja mitä voidaan tarvittaessa muuttaa.

Aktiivinen vapaa-aika toimii Caritalle rajattomana inspiraation lähteenä myös työhönsä ja hänellä onkin paljon erilaisia projekteja käynnissä. ”Välillä tuntuukin, että olen kiinnostunut käytettävissä oleviin tunteihin nähden liian monista asioista. Tanssin, kirjoitan lehtiin, opiskelen, ratsastan.” Carita hakee vaikutteita myös lukemalla paljon sekä matkustelemalla ja vierailemalla ennakkoluulottomasti erilaisissa paikoissa. ”Erityisesti suurkaupungit, niiden tunnelma ja vauhti ovat minulle loputon inspiraation lähde.”

Tässä sarjassa tutustumme tengbomilaisiin sekä Suomesta että Ruotsista.