Rahasta puhuminen kuuluu hyvään suunnitteluun
Me arkkitehdit työskentelemme hankkeissa, joissa liikkuu usein isot rahat. Pientenkin korjausprojektien kustannukset ovat helposti kymppitonneja, suuremmissa uudishankkeissa puhumme kymmenistä miljoonista. Sanomattakin on selvää, että raha on aina tiukilla ja sille on monta jakajaa: alkaen maanomistajasta, kunnasta, hankkeeseen ryhtyvästä, kaikista suunnitteluvaiheeseen tarvittavista eri alojen suunnittelijoista ja tavarantoimittajista rakennusliikkeeseen ja sen lukuisiin aliurakoitsijoihin, jotka lopulta projektin toteuttavat.
Merkittäviä onnistuneen kustannustenhallinnan edellytyksiä ovat hyvä yhteistyö, läpinäkyvyys ja eri osapuolien roolin ymmärtäminen, etenkin rakennusvaiheessa.
Kustannushallinta on onnistuneen projektin kulmakiviä.
Arkkitehtejä on joskus kritisoitu kustannustietoisuuden puutteesta. Osittain kritiikki on perusteltua, sillä kustannusymmärrys kasvaa vasta käytännön kautta, koulunpenkiltä sitä ei opi. Mutta kokenut arkkitehti ymmärtää kyllä eri valintojen kustannusvaikutukset, jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Yllättävän usein törmäämme kuitenkin johonkin seuraavista toimintatavoista tai ajatusmalleista, joiden lopputuloksena päädytäänkin nopeasti paukkuviin kustannuksiin ja keskinäiseen syyttelyyn:
Budjetti on ”salainen”
Budjettia ei haluta kertoa arkkitehdille, syystä tai toisesta. Joskus se voi liittyä kiinteistön omistajan ja vuokralaisen välisiin sopimuksiin, mutta toisinaan käy mielessä, onko taustalla vain pelko siitä, että jos arkkitehdille paljastaa kukkaron suuruuden, hän käyttää koko budjetin kerralla? Arkkitehdin työn kannalta on kuitenkin oleellista ymmärtää, onko projektin suuruusluokka lähempänä soutuvenettä vai huvijahtia. Arkkitehdin päämäärä kun on tehdä mahdollisimman hyvä suunnitelma hänelle annetuissa puitteissa. Jos puitteet ovat epämääräiset, on melko varmaa, että suunnittelutunteja kuluu huomattavasti enemmän, kun yhteistä näkemystä joudutaan hakemaan yrityksen ja erehdyksen kautta.
Suurissa korjaushankkeissa Tengbomin arkkitehti toimii usein kiinteistön omistajan kumppanina. Kun tuleva vuokralainen tulee mukaan projektiin, teemme töitä usein kahteen suuntaan: toimimme omistajan luottosuunnittelijoina huolehtimassa kiinteistön arvon kasvattamisesta, ja samalla autamme vuokralaista tekemään tiloista heidän tarpeisiinsa ja toiveisiinsa sopivat. Vuokrasopimuksen sisältö ja etenkin tilamuutoksien selkeät urakkarajat omistajan ja vuokralaisen välillä ovat arkkitehdille tärkeää tietoa, jotta työpanos käytetään oikein ja järkevästi. Mutta yllättävästi nämä ovat asioita, joita ei arkkitehdille aina kerrota.
Tulee paljon kalliimmaksi, olemme tottuneet tekemään näin
Rakennusala nojaa toisinaan vahvasti tuttuihin toimintamalleihin. Joskus niin vahvasti, että uudet, kustannustehokkaammat tai laadukkaammat ratkaisut jäävät kokeilematta. Työpäällikön tiukat väitteet tietyn ratkaisun kalleudesta tai edullisuudesta perustuvat usein enemmän siihen, että näin on totuttu tekemään, kuin siihen, että se olisi välttämättä objektiivisesti halvempi. Muistan, kuinka vuosia sitten rakennusliikkeessä työskennellessäni kuuntelin Pohjanmaan kollegaa, joka sanoi, että heidän kohteisiinsa ei lämpöpattereita asenneta, koska se on niin kallista. Kaikkiin asuntoihin tuli lattialämmitys. Helsingin kollega taas vannoi päinvastaista, ja saimme asiakkaiden rakastaman lattialämmityksen vain premium-kohteisiin. Keski-Suomessa valettiin väliseinät paikalla, etelässä rakennettiin kustannussyistä vain elementeistä. Lista on loputon.
Kun jotain tekee ensimmäistä kertaa, se on usein hieman hitaampaa ja vaatii enemmän keskittymistä, mikä on ymmärrettävää. Mutta jos teemme aina kaiken täsmälleen samalla tavalla ja saman näköiseksi kuin aiemmin, lopputulos on melko tylsä. Parasta onkin päästä työskentelemään rakentajien kanssa, jolla on vahvan ammattitaidon lisäksi halu kokeilla uutta ja kehittää toimintatapoja.
Helppous menee aina estetiikan edelle
Vaikka Suomesta halutaan puhua suunnittelun ja designin kultamaana, arki on usein toisenlaista. Olemme keskinkertaisuuden maa: hyvin harvoin millään alalla tunnutaan pyrkivän erinomaisuuteen, eksklusiivisuudesta puhumattakaan. Kaikki tehdään melkein. Urakoitsija menee takalukkoon, kun asiakas haluaa massiivipuiset väliovet. Aito viilu yritetään korvata laminaatilla heti kun silmä välttää, puu melamiinilla. Listojen sahaaminen jiiriin on utopistin unelma. ”Se on ihan hyvä näin”. Olen törmännyt tilanteisiin, joissa tilaaja olisi valmis maksamaan laadusta, mutta aliurakoitsija ei halua – tai osaa – sellaista edes tehdä.
”Vaihdetaan vastaavaan” on urakoisijan mantra, joka voi tarkoittaa melkein mitä tahansa. Vaikka rima olisi matalalla, mieluummin mennään sen ali kuin yli. Tämä koskee etenkin yksityiskohtia, niitä detaljeja, joita ei huomaa, ennen kuin ne toteutetaan tökerösti. Arkkitehtiä haukutaan hankalaksi, kun hän pitää kiinni suunnitelmista ja valvoo toteutuksen laatua. Yllättävän usein kyse ei ole rahasta, vaan viitsimisestä.
Unohdetaan suunnittelun kustannus
Lisätyö – tuo kamala mörkö, joka hajottaa budjetteja ja aiheuttaa kiivaitakin keskusteluja. Lisätöitä ilmaantuu projektissa kuin projektissa, sillä kaikkea tarvittavaa suunnittelua on mahdotonta arvioida etukäteen. Joskus suunnittelubudjetti on jo alussa niin alimitoitettu, että kaikki tietävät lisätöitä tulevan, jotta kohde saadaan valmiiksi. Toisinaan matkan varrella tulee vastaan yllätyksiä, jotka pitää ratkaista, ja sekin vaatii lisätyötä. Projekteissa kohtaa välillä myös niin sanottuja halpuutuslisätöitä, jotka käytännössä ovat vain rahojen siirtoa kustannuspaikalta toiselle. Vaihdetaan porrashuoneiden kaiteet edullisempiin ja säästetään hinnassa 15%.
Portaiden kaiteet ja käsijohtimet pitää suunnitella uudestaan yksityiskohtia myöten ja lisäsuunnittelu maksaa kolme kertaa säästetyn summan verran. Mutta koska suunnittelu menee eri kustannuspaikalle, näennäisiä säästöjä syntyi.
Meillä arkkitehdeillä on myös peiliin katsomisen paikka. Olemme todella arkoja hinnoittelemaan työtämme ja myymään luomaamme lisäarvoa. Monet meistä ovat jo niin rakennusliikkeiden ”koulun” läpikäyneitä, että uskallus pitää kiinni suunnittelun tavoitteista ja ehdotetuista ratkaisuista on heikkoa. Tarvitsemme lisää osaamista ja keinoja perustella ratkaisuja myös eurojen ja arvon kautta. Toimistolla sitten puhkumme, kun lopputulos ei vastaa suunnitelmia.
Kannustan kaikkia suunnittelupöydän ympärillä olevia kumppaneita keskustelemaan rahasta ja kustannuksista monipuolisesti – tehtyjen valintojen ja ratkaisujen kustannusvaikutukset kun harvoin näkyvät vain yhdellä kustannuspaikalla, ja kustannuksia pitää aina verrata myös saatuun arvoon. Soutuveneestä ei saa samaa vuokratuottoa kuin huvijahdista, mutta molemmat voivat olla oikea ratkaisu, kun tarpeet ja budjetti ovat linjassa.
Susanna Sucksdorff