Koskelan kirjaston ja neuvolan rakennushistoriallinen selvitys
Kirjasto kohtaamispaikkana ja asukkaiden olohuoneena
1970-luvulla haluttiin vuosikymmenen ihanteiden mukaan tehdä niin sivistyksestä kuin terveydenhoidosta tasa-arvoista ja tuoda julkiset palvelut vastarakennettuihin lähiöihin lähelle ihmisiä. Lähikirjastot toimivat alueen asukkaiden kohtaamispaikkoina ja olohuoneina, terveyspalveluista haluttiin tehdä mahdollisimman saavutettavia. Tengbom laati rakennushistoriallisen selvityksen Koskelan kirjastosta ja neuvolasta, jossa näkyvät 1970-luvun arkkitehtuurin lisäksi myös aikakauden aineettomat ihanteet. Betonirakennuksen avarat ja valoisat sisätilat kutsuivat niin viereisen koulun oppilaat kuin muutkin alueella viihtymään ja viettämään aikaa kirjojen parissa. Yläkerrasta löytyivät kouluterveydenhuolto- ja myöhemmin neuvolapalvelut.

Koskelan kirjasto on valmistunut vuonna 1972. Rakennuksen on suunnitellut Esko Hämäläinen Oulun kaupungin rakennusviraston talonsuunnitteluosastolla. Rakennus muodostaa yhdessä viereisten Koskelan koulun ja ostoskeskuksen kanssa maakunnallisesti arvokkaan kokonaisuuden.
Kirjastorakennuksessa näkyvät aikakauden arkkitehtuurille tyypilliset piirteet: Betoniset julkisivut, joihin on luotu vaihtelua betonin kuviointia vaihtamalla, sisäänvedot ja katokset, värillä korostetut nauhaikkunat, horisontaalinen vaikutelma sekä anonymiteetti ulkoarkkitehtuurissa. Sisätiloissa taas näkyvät aikakauden kirjastosuunnittelun ihanteet: Ajatus kirjastosta alueen asukkaiden palvelulaitoksena ja kohtaamistilana, jonka tilat ovat muokattavissa erilaisia tarpeita varten. Kirjaston tiloissa on käytetty hyväksi eritasoratkaisuja ja epäsuoraa luonnonvaloa muiden saman aikakauden kirjastorakennusten tapaan yhdistettynä paikalla valettuihin rakennusosiin sekä hienostuneeseen detaljiikkaan.

Koskelan kirjaston toimipiste on suunniteltu lakkautettavaksi kirjastoverkon päivittymisen myötä. Myös neuvola on siirtynyt muualle. Oulun kaupunki suunnittelee rakennuksen purkamista tai myymistä. Rakennushistoriallisen selvityksen tarkoituksena on rakennuksen säilyessä toimia lähtötietoina ja ohjaavana dokumenttina tulevissa korjaus- ja muutoshankkeissa tai mikäli rakennus puretaan dokumenttina rakennuksen piirteistä ja historiasta.