Toimistotalo muuntuu hyvinvointikiinteistöksi

Tietokuja 2:n uudistustyöt jatkuvat Helsingin Munkkiniemessä. Vanha toimistotalo saa uuden elämän monipuolisena hyvinvointi- ja hoivapalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan. Eläinklinikka Livet aloitti toimintansa alkuvuodesta 2025 ja parhaillaan rakennetaan Mehiläisen hoivakotia sekä suunnitellaan yksityissairaala Ortonin tiloja. Tengbom vastaa kiinteistön peruskorjauksen pää- ja rakennussuunnittelusta sekä sisustussuunnittelusta eri toimijoiden tarpeiden mukaan.

Valokuva aulatilasta, jossa nojatuolien ryhmä, vuoroaan odottava koira sekä tiloihin tulviva auringonvalo.
Tietokuja 2:n tilat on todettu suunnittelun edetessä erilaisille hoivapalveluille hyvin sopiviksi. Kuva on eläinklinikka Livetin tiloista. Kuva: Tengbom Oy, Elina Järvelä

Tietokuja 2 on Arkkitehtitoimisto Osmo Lappo Oy:n suunnittelema toimistotalo, joka valmistui kahdessa vaiheessa 1980-luvun taitteessa IBM:n pääkonttoriksi. Kiinteistö on kooltaan noin 36 000 m² ja se on suojeltu sr-3-suojelumerkinnällä.

Kiinteistön peruskorjauksen ensimmäisessä vaiheessa keskityttiin yleisiin tiloihin, kuten aulaan ja neuvottelutilojen keskittymään, sosiaalitiloihin, ravintolaan sekä kuntosaliin. Vuonna 2024 valmistuneet uudistukset tekivät tiloista houkuttelevia myös ulkopuolisille ja varsinkin lähialueen käyttäjille. Nyt kiinteistön vanhoja toimistokerroksia peruskorjataan terveydenhuollolle ja hoivatiloille sopiviksi.

Eläinklinikka Livetin tilat vastaavat lemmikkipotilaiden erityistarpeisiin

Helmikuussa 2025 Tietokuja 2:n tiloissa avattiin eläinklinikka Livet. Klinikka sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa, mutta sillä on maantasolta oma sisäänkäynti. Reilun 500 m² tilat on suunniteltu vastaamaan eläinpotilaiden erityistarpeita. Aulan ja odotustilojen sekä vastaanottohuoneiden lisäksi tiloihin kuuluvat muun muassa operaatio- sekä röntgentilat ja ulkotilaan sijoitettu lemmikkien ulkoilutusalue näytteenottoa varten.

Eläinklinikka oli harvinaisuudessaan herkullinen suunnittelutehtävä. ”Useimmiten arkkitehtina pääsee samaistumaan suunnittelutehtävään erilaisten ihmisten näkökulmasta, mutta lemmikin näkökulma oli itselleni uusi ja liikuttava”, sanoo eläinklinikan projektipäällikkönä toiminut arkkitehti Elina Järvelä.

Kaikki eläinklinikan suunnittelijat vierailivat klinikan aiemmissa tiloissa Espoossa, jotta uudet tilat saatiin sovitettua eläinlääkäreiden ja -hoitajien työprosesseihin. “Tutkimme konkreettisesti, mitä laitteita ja kalusteita tarvitaan ja kuinka paljon tilaa ne vievät. Käytimme myös klinikan toiminnan asiantuntijoiden eli klinikan perustajien tietotaitoa perusteellisesti hyödyksi”, kertoo Elina.
Käyttäjälähtöisyyden ohella suunnittelussa tuli arvioida uudelleen vanhan toimistotalon asettamat rajoitteet käyttötarkoituksen muutokselle, sillä eläinklinikka oli kiinteistön ensimmäinen hoivasuunnittelutehtävä.

“Meidän tuli selvittää, mitä kaikkea tiloihin tarvitaan ja mitä esimerkiksi tekniikan osalta olevaan runkoon mahtuu. Alkuperäisen rakennuksen ominaisuudet – kuten korkea huonekorkeus ja ulkoiset porrastornit – ovat onneksi helpottaneet teknisten ratkaisujen ja kulkureittien järjestämistä. Suunnittelussa piti myös huomioida, ettei esimerkiksi koirien haukku kuuluisi koulun väistötiloihin, ja varmistaa, että röntgenhuone on rakennettu turvamääräysten mukaiseksi.”, Elina kuvailee.

Tietokuja 2:n peruskorjauksessa huomioidaan kiertotalous ja hyödynnetään toimistorakennuksesta purettuja materiaaleja. Esimerkiksi eläinklinikan taukokeittiö on siirretty paikalleen jo puretuista toimistotiloista.

”Tietokuja 2:n tapauksessa osoitimme käytännössä, kuinka rakennusosien uudelleenkäyttö voi olla taloudellisestikin kestävää ja kannattavaa.”

Valokuva eläinklinikan aulasta. Kattoon on jätetty näkyviin valkoiseksi maalattu arinavälipohja,
Eläinklinikan tilojen yhteydessä näkyy koko rakennuksessa toistuva arkkitehtoninen konsepti, kuten osittain arinavälipohjaan avatut alakatot. Kuva: Tengbom Oy, Elina Järvelä

“Ennen purkutöitä teimme toimistokerroksissa inventointikierroksen, jossa merkitsimme talteen otettaviksi esimerkiksi keittiöitä ja muita kiintokalusteita, valaisimia, alakattoja ja ovien vetimiä. Näitä on varastoitu kiinteistön tiloissa myöhempää käyttöä varten. Osalle on jo korvamerkitty käyttökohde, ja osa on valmiina käytettäväksi ns. lennosta, kun osaprojekteissa tulee tarvetta. Tietokuja 2:n tapauksessa osoitimme käytännössä, kuinka rakennusosien uudelleenkäyttö voi olla taloudellisestikin kestävää ja kannattavaa”, Elina sanoo.

Mehiläisen hoivatilat osaksi historiallista toimistotaloa

Parhaillaan Tietokuja 2:ssa rakennetaan Mehiläisen tulevia hoivatiloja alkuperäisen laajennusosan puolelle. Noin 6000 m² tilat sijoittuvat pääosin neljään kerrokseen, joista kolmessa tarjotaan ympärivuorokautista hoivaa ikääntyneille ja yhdessä kerroksessa kehitysvammaisille. Lisäksi rakennukseen toteutetaan keskuskeittiö ja erilaisia piha-alueita.

“Harvassa hoivakodissa on lähes neljän metrin huonekorkeudet tai marmoriatrium, jotka tekevät arjesta elämyksellisempää myös niille, jotka viettävät paljon aikaa sisätiloissa.”

Vanhan toimistotalon muuttaminen hoivakäyttöön on ollut Tengbomin suunnittelijoille haastava, mutta erittäin palkitseva tehtävä. Talotekniikkaan liittyvät vaatimukset, kuten huomattavasti suurempi viemäröintikapasiteetti, poikkeavat merkittävästi toimistotiloista. Suojellun julkisivun peruskorjaus on vaatinut melunsuojauksen ja muiden teknisten vaatimusten yhteensovittamista alkuperäisen arkkitehtonisen ilmeen kanssa. Rakennus on myös pysynyt koko ajan käytössä, mikä on tehnyt rakentamisen vaiheistuksesta erityisen tärkeää.

Haasteiden rinnalla vanha toimistotalo tarjoaa piirteitä, joita ei usein nähdä hoivarakentamisessa.

Havainnekuva hoivatilojen oleskelutilasta, jossa seesteisen värinen sisustus. Taustalla pilkottaa marmoriautrium, johon oleskelutilan ikkunat avautuvat.
Havainnekuva tulevasta oleskelutilasta Mehiläisen hoivakodissa. Kuva: Visualisointitoimisto 3D Taito Oy, Teemu Tuunainen

“Harvassa hoivakodissa on lähes neljän metrin huonekorkeudet tai marmoriatrium, jotka tekevät arjesta elämyksellisempää myös niille, jotka viettävät paljon aikaa sisätiloissa. Tiloista löytyy myös arvokkaita ulkoilumahdollisuuksia tarjoavat kattopuutarha ja maanvarainen piha”, sanoo hoivatilojen projektipäällikkönä toiminut arkkitehti Hanna Vikberg.

Yksityissairaala Orton täydentää edelleen kokonaisuutta

Tietokuja 2:n alkuperäisen ensimmäisen osan kahteen ylimpään kerrokseen tullaan rakentamaan yksityissairaala Ortonin tilat. Noin 6 500 m² kokonaisuuden lisäksi Ortonille rakennetaan muutama sata neliötä aputiloja myös alempiin kerroksiin. Suunnittelu on valmis urakkalaskentaan, ja seuraavaksi hanke etenee toteutusvaiheeseen. Vanhojen tilojen purkutyöt alkavat vuodenvaihteessa ja uudet sairaalatilat valmistuvat vuoden 2027 loppuun mennessä.

Tietokuja 2:n kaikkien hoivatilojen suunnittelussa on samankaltaisia haasteita, kuten äänieristys, säteilysuojaus sekä tekniikan yhteensovittaminen. Sairaalatiloissa kuitenkin korostuvat pitkälle viedyt erityisvaatimukset muun muassa hygieniasta, sairaalatoimintojen logistiikasta ja pelkästä kuvantamislaitteiden painosta.

Yksityissairaalan arkkitehtisuunnittelu on venyttänyt kiinteistön alkuperäisten ominaisuuksien rajoja siinä onnistuen. “Tilojen korkeus on selkeä vahvuus, sillä se helpottaa sairaalatekniikan ja vaativien toimintojen sijoittamista. Olemassa olevaan rakennusrunkoon on onnistuttu sijoittamaan toimivasti kaikki sairaalan vaatimat tilat, kuten useita leikkaussaleja, välinehuolto, kuvantamisen ja laboratorion tilat, vuodeosasto ja runsaasti vastaanottohuoneita”, sanoo yksityissairaala Ortonin suunnittelun projektipäällikkönä toimiva arkkitehti Esko Pelkonen.

Hyvinvointikiinteistö keskellä kaupunkia

Uudistunut Tietokuja 2 tarjoaa käyttäjilleen monipuolisia mahdollisuuksia ja rikastuttaa alueen arkea. Näkymät kattopuutarhasta ja suurista ikkunoista yhdistyvät palveluiden läheisyyteen ja hyvään saavutettavuuteen. Hoivapalveluihin yhdistyvät myös rakennuksen kuntosali ja ravintola, joista nauttivat hoivakodin asukkaiden lisäksi kaikki muutkin kiinteistön käyttäjät ja alueen asukkaat.

Tietokuja 2 on vuosien projekti, joka on vaatinut pitkäjänteistä yhteistyötä ja monipuolista osaamista. Hankkeessa on päästy hyödyntämään lähes koko Tengbomin toimiston osaamista vuosien varrella, ja työ jatkuu edelleen. Koko Tietokuja 2 -hankkeen tiimi on yhtä mieltä siitä, että on upeaa olla mahdollistamassa ja edistämässä ihmisten ja lemmikkieläinten hyvinvointia arkkitehtuurin ja suunnittelun välityksellä.

Valokuva toimenpidesalista, jossa tehdään toimenpidettä nukutuksen alla olevalle eläinpotilaalle.
Toimivat tilat mahdollistavat tärkeän hoivatyön, oli kyse sitten ihmisten tai lemmikkien hyvinvoinnista. Kuva: Tengbom Oy, Elina Järvelä

Valokuvat: Tengbom Oy, Elina Järvelä
Havainnekuva: Visualisointitoimisto 3D Taito Oy, Teemu Tuunainen