Lammenrannan ensimmäinen rakennus on pärekorimainen parkkitalo

2024-05-08

Kesäkuussa 2024 Helsingin Kaarelan kaupunginosaan Kuninkaantammen Lammenrantaan valmistuu Tengbomin suunnittelema puujulkisivuinen pysäköintitalo. Pysäköintitalon erikoisuus, kolmiulotteinen puujulkisivu keskustelee alueelle kaavoitettujen puuverhoiltujen kerrostalojen kanssa.

Lammenrannan uusi pysäköintitalo on arkkitehtonisesti korkealaatuinen ja suunniteltu kestämään aikaa. Kuva: Ari Tahvanainen, Tengbom.

Lammenrannan ensimmäisen rakennuksen, neljä- ja puolikerroksisen parkkitalon rakentaminen alkoi pari vuotta sitten. Tulevana kesänä valmistuvan rakennuksen puujulkisivu on Lammenrannan tulevan asuinalueen tunnusmerkki.

Tengbom pääsi suunnittelemaan ainutlaatuista pysäköintitaloa voitettuaan Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimiston kilpailun yhdessä hankkeen urakoitsijan, Keski-Suomen Betonirakenne Oy:n kanssa.

“Suunnitteluprojekti on ollut mielenkiintoinen. Koska asemakaavan mukaan kaikki alueen rakennukset kerrostaloja myöten ovat puurakennuksia, myös pysäköintilaitokseen haluttiin puinen julkisivu. Suunnittelussa täytyikin miettiä tarkasti paitsi rakennuksen ulkonäköä, myös kestävyyttä ja paloteknisiä asioita”, kertoo hankkeen pääsuunnittelija Jukka Rajala.

Pysäköintitalo on tulevaisuudessa alueen asukkaiden yhteinen autotalli, kun alueelle nousevat taloyhtiöt voivat vuokrata sieltä parkkipaikkoja asukkailleen. Julkista pysäköintiä ei rakennukseen tule.

“Kyseessä on ikään kuin asuinalueen portti, jonne asukkaat voivat kotiin saapuessaan jättää autonsa”, Jukka kertoo.

Lammenrannan uusi pysäköintitalo on arkkitehtonisesti korkealaatuinen ja suunniteltu kestämään aikaa. Paikalla valettu betonirakenne sekä massiivipuinen julkisivu ovat käytännössä huoltovapaita. Puumateriaalina käytetty kuusi on kestävää, ja harmaantuu ajan saatossa kuin vanha lato. Parkkitalon puujulkisivulle on myös tehty palosuojakäsittely, joka kestää koko julkisivun elinkaaren ajan.

Pysäköintilaitoksen erikoisuus on sen puinen julkisivu, joka on rakennettu CLT-massiivipuulevyistä. Kuva: Ari Tahvanainen, Tengbom.

Pärekorimainen puujulkisivu on ainoa laatuaan

Pysäköintilaitoksen erikoisuus, puinen julkisivu on rakennettu CLT-massiivipuulevyistä, ja sen pinta muistuttaa pärekoria. Puussa materiaalina on myös vivahteikkuutta, ja materiaali itsessään inspiroi julkisivun suunnittelua.

“Emme halunneet tehdä liian sileää pintaa. Julkisivuun kaivattiin kolmiulotteisuutta, mutta toisaalta ei haluttu julkisivuun liikaa rönsyjä. Teimme muodosta erilaisia luonnoksia, ja alkuun aaltomainen muoto jalostui nykyiseksi pärekorimaiseksi pinnaksi, kun mietimme, miten puu materiaalina luonnostaan käyttäytyy”, Jukka kuvailee.

Puujulkisivuinen parkkitalo on myös tiettävästi Suomen ensimmäinen ja siten ainoa laatuaan.

“Hieman erilaisia puuverhoiluratkaisuja maailmalta toki löytyy, kuten esimerkiksi puuritilää. Aivan tällaista ei kuitenkaan ainakaan itselleni ole tullut vastaan”, Jukka kertoo.

Pysäköintitalosta tulee alueen yhteinen autotalli, kun ympärille nousevat taloyhtiöt voivat vuokrata sieltä parkkipaikkoja asukkailleen. Kuva: Ari Tahvanainen, Tengbom.

Kolmionmuotoinen liiketilasiipi mukailee tontin muotoa

Rakennuksen maantasokerrokseen rakennettiin myös kolmionmuotoinen liiketilasiipi. Siipi asettui paikalleen kuin itsestään.

“Kun rakennusta alettiin sommitella tontille, liiketiloille löytyi luontevasti kolmionmuotoinen paikka itse parkkihallin ja tontin puistomaisen osuuden kainaloon”, Jukka kertoo.

Liiketilasiivestä tuli kolmionmallinen, sillä tontille jäänyt sopivan kokoinen alue oli juuri sen muotoinen. Siiven muoto ei kuitenkaan vaikuttanut liiketilojen suunnitteluun, sillä kolmion kapeaan kärkeen suunniteltiin tekniset tilat. Liiketilojen kulmat ovat siis pääosin perinteisiä 90-asteen kulmia.

Liiketilan ja parkkihallin luonteva sijainti tontilla helpottaa myös esteettömyyttä: Kun rakennus asettuu luontevasti maastoon, nousut ovat pieniä. Pitkille luiskillekaan ei siksi ole tarvetta. Estettömyyteen on kiinnitetty huomiota myös pysäköinnissä: pysäköintitalon autopaikoista 11 on varattu liikkumisesteisille.