Myllypuron puinen kaupunkikylä
Puutalokylän tunnelmaa
Tengbom arkkitehdit suunnittelivat Helsingin Myllypuroon uutta puista kaupunkikylää, jossa kaksikerroksisissa Hitas-taloissa korostuvat asuntojen muunneltavuus ja mahdollisuus arkielämän ekotekoihin.

Kaupunkilaista pientaloasumista tunnelmallisessa miljöössä
Myllypuron puista kaupunkikylää on suunniteltu ja toteutettu useissa vaiheissa. Taloyhtiöt ovat 12-26 asunnon kokoisia ja niiden kerrosala vaihtelee 1300-2950 kerrosneliön välillä. Kaikki rakennukset ovat kaksikerroksisia, puurakenteisia rivi-, pari- ja omakotitaloja. Kaikki asunnot ovat Hitas-tuotantoa.

Suunnittelussa on korostettu asuntojen muuntojoustavuutta, alueen luontoyhteyttä sekä mahdollisuutta arkielämän ekotekoihin. Tavoitteena on ollut tiiviisti rakennettu alue, jossa voi asua lapsiperheitä, iäkkäitä vanhempia, senioreja, aikuistuvia lapsia, yksinäisiä, perheitä erikseen, yhdessä, lähekkäin. Alue, jonka sisällä muutetaan ja asutaan elämän loppuun asti. Asuntojen lisäksi alueelle on suunniteltu eri-ikäisten asukkaiden yhteistiloja aktiivisiksi kohtaamispisteiksi.
Tiiviyden vastapainoksi ilmavuutta ja omat pihat
Totuttua isompi huonekorkeus ja korkeat ikkunat antavat napakasti mitoitetuille huonetiloille avaruutta. Pihakadut on suunniteltu tarkoituksella tiiviiksi ja olohuonemaisiksi. Niiden vastapainona kaikissa asunnoissa on omat asuntopihat.

Myllypuron suunnittelutyö alkoi kilpailuvoitosta
Myllypuron puisen kaupunkikylän kokonaisrakennusoikeus on noin 17 500 kem2 ja 125 asuntoa. Suomen Tengbomia edeltänyt Eriksson Arkkitehdit Oy voitti 2008 Helsingin kaupungin järjestämän avoimen tontinluovutuskilpailun yhdessä Finndomo Rakennus Oy:n kanssa.

Ratkaisu perustui Finndomon valmistamiin tilaelementteihin. Myös Myllykylänmäki käynnistyi Finndomon kanssa. Vuonna 2012 yhteistyökumppaniksi vaihtui Jealha Oy. II-vaiheen pääurakoitsijana toimi Maxbuild Oy. Rakennukset toteutettiin puurunkoisina paikalla rakentaen. Tontin 10 rakennukset valmistuivat 2013, tontin 7 ja 12 rakennukset 2014.
Varsinainen Puu-Myllypuron alue on edellä mainittua kokonaisuutta suurempi ja käsittää myös muiden toimistojen ja urakoitsijoiden suunnittelemia kohteita.
Tengbomin suunnittelemia koteja valmistuu myös Valssimyllynkadun kainaloon.

Varsinainen Puu-Myllypuron alue on tässä esiteltyä kokonaisuutta suurempi ja käsittää myös muiden toimistojen ja urakoitsijoiden suunnittelemia kohteita.