Arkisto

Tietokuja 2

Toimisto-rakennuksen vaiherikas evoluutio
arkkitehtuuri, sisustussuunnittelu
aulat & porrashuoneet, korjaus & muutos, toimistot
Asiakas: Nordika
Paikka: Helsinki
Aika: 2024
Laajuus: Peruskorjauksen ensimmäinen vaihe: 6 000 m2

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka alkoi Tengbomin osalta jo vuonna 2012 edellisen omistajan aikaan. Kiinteistön peruskorjauksen ensimmäisessä vaiheessa keskityttiin suojellun rakennuksen yleisiin tiloihin, kuten aulaan, ravintolaan sekä pyöräsäilytykseen. Ensimmäinen korjausvaihe valmistui alkuvuonna 2024.

Tietokuja 2 toimistorakennuksen pääsisäänkäynti kunnostettuna.
Helsingin Munkkiniemessä sijaitsevan Tietokuja 2 -toimistokiinteistön peruskorjauksen ensimmäinen vaihe piti sisällään rakennuksen pääsisäänkäynnin, aulan, ravintolan ja muiden yleisten tilojen kunnostuksen.

Tietokuja 2 on entinen IBM:n pääkonttori, joka on kooltaan noin 36 000 m2. Alun perin kahdessa vaiheessa 1980-luvun taitteessa valmistunut toimistojättiläinen on arkkitehtitoimisto Osmo Lapon suunnittelema. Kiinteistö on ollut valmistumisestaan saakka IBM:n omistuksessa ja saman toimijan käytössä viime vuosikymmenelle saakka.

Pääkonttorina toimineen rakennuksen uusi käyttötapa on merkki siitä, miten työskentelykulttuuri toimistoissa on kehittynyt vuosien varrella ja kehittyy edelleen. Pääkonttorin tilat jäivät 2010-luvulla yhdelle konsernille liian suuriksi, ja tiloihin hankittiin ulkoisia vuokralaisia. Kiinteistö päätettiin myydä , ja ryhdyimme yhdessä kehittämään kiinteistöä.

Kiinteistö oli koko kehitysvaiheen ajan normaalisti käytössä ja lähikoulujen väistötilatkin saivat sieltä väliaikaisen paikan. Erilaisia käyttötarkoituksia mietittiin useita. Ensimmäiset vaihtoehdot sisälsivät jopa asuntoja ja vaativat taustalleen monenlaista osaamista, joten kiinteistöstä tuli tuttu monelle Tengbomin asiantuntijalle.

”Kiinteistön pitkä historia ja monivaiheinen suunnitteluprosessi tekevät tästä projektista erityisen kiinnostavan. Alusta asti on ollut hienoa nähdä, miten eri tahot ovat olleet mukana rakentamassa Tietokuja 2 -kiinteistöä uuteen kukoistukseen”, sanoo projektissa alusta lähtien mukana ollut suunnittelujohtaja Petrus Laaksonen.

Ensimmäisen vaiheen yhteistilat

Ensimmäinen vaihe kiinteistön peruskorjauksesta käsitti noin 6 000 m2 sisätiloja ja uusia tai kunnostettuja sisäänkäyntejä ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa. Ensimmäisessä vaiheessa kehitettiin pääosin yhteisiä tiloja, jotta uusista toimitiloista tulisi erityisen houkuttelevia: Rakennuksen pääsisäänkäynnin ja sen näyttävät kunnostetut katokset, aulan, neuvottelutiloja sisältävän alueen, kiinteistön ravintolan, kaupallisen kuntosalin sekä rakennuksen käyttäjien sosiaalitiloja, esimerkiksi pyörähuoltopaikan ja pukuhuoneet.

1980-luvun toimistokiinteistön kuvattuna ulkopuolelta.
1980-luvun taitteessa valmistunut toimistojättiläinen on ollut IBM:n omistuksessa ja saman toimijan käytössä viime vuosikymmenelle saakka.

Aulan muutos ja uusi sisäänkäynti

Kiinteistön käyntikortista aulasta haluttiin avoin ja raikas kokonaisuus yhdessä toisesta kerroksesta aulaan avautuvien neuvottelutilojen kanssa. Neuvottelualueelle nouseva porras sekä uusi pyöröovinen sisäänkäynti olivat suurimmat rakenteelliset muutokset. Uusi porras on käyttäjäystävällisempi kuin edeltäjänsä sijaintinsa ja leveytensä ansiosta ja toimii aulaan avautuvan toisen kerroksen kaiteen kanssa visuaalisena kulkuopasteena neuvottelutiloihin.  Muutoin uusittu aula sovitettiin olemassa oleviin rakenteisiin ja vain väliseinien paikkoja, kalusteita ja pintamateriaaleja uusittiin. Aulan uusien pintamateriaalien alle jätettiin alkuperäisen aulan laatoitettu pinta talteen.

Tietokuja 2 -toimistokiinteistön sisääntuloaulan sisustus.
Tietokuja 2 kiinteistön uusittu aula sovitettiin olemassa oleviin rakenteisiin ja vain väliseinien paikkoja, kalusteita ja pintamateriaaleja uusittiin. Uudet portaat toimivat visuaalisena kulkuopasteena neuvottelutiloihin.
Lähikuva sisääntuloaulan portaista ja arkkitehtonisista detaljeista.

Ainutlaatuinen välipohjarakenne

Ravintolaprojektin ensimmäisessä vaiheessa saatiin esiin ainutlaatuinen ”vohvelikatto”, joka on tyypillinen Osmo Lapon 1980-luvun taitteen konstruktivistiselle arkkitehtuurille. Tämä yksityiskohtainen välipohjarakenne nousi heti koko tiimin suosikiksi. Ravintolassa hyödynnettiin myös olemassa olevia materiaaleja. Compass Group oli tiiviisti mukana suunnittelussa tuoden projektiin oman asiantuntemuksensa. Lisäksi pyöräparkkialueella nähtiin sama ”vohvelikatto”, ja tilaan saatiin sovitettua myös pyöränhuolto- ja sosiaalitilat, jotka tuovat värikkyyttä ja toiminnallisuutta.

Toisen kerroksen neuvottelukeskuksen aulan sisustus. Sisäkuva lounasravintolan värikkäästä sisustuksesta.
Pyöräparkki toimistokiinteistössä.
Pyöräparkkitilaan saatiin sovitettua myös pyöränhuolto- ja sosiaalitilat.

Tulevaisuuden muutokset

Tänä vuonna voimaan astuneessa asemakaavassa kiinteistö suojeltiin sr-3 merkinnällä.  Tietokujan evoluutio jatkuu ensimmäisen vaiheen jälkeen ja seuraavaksi peruskorjataan julkisivu ja toteutetaan käyttötarkoituksenmuutoksia toimistokerroksissa.

Kuvat: Anders Portman, Kuvio Oy

Yhteyshenkilö

Petrus Laaksonen

Suunnittelujohtaja
+358 41 526 6537

Clarion Hotel Helsinki Airport

Ikimuistoinen pysähdys matkailijalle
arkkitehtuuri, sisustussuunnittelu
hotellit & ravintolat
Asiakas: Strawberry
Paikka: Vantaa
Rakennuksen suunnittelu: Sarc + Sigge
Ajankohta: 2024
Sisustus: Tengbom
Laajuus: 25 000 kem2

Erilainen ja vahva sisustuskonsepti tekee Suomen suurimmasta hotellista kaikkea muuta kuin ”välttämättömän pysähdyksen matkalla”. Suunnittelimme lentokentän välittömään läheisyyteen ainutlaatuisen rentoutumisen keitaan kiireisille matkustajille.

Helsinki-Vantaan lentoasemalta lähtee viikoittain yli 80 suoraa lentoa Aasian eri kohteisiin. Tästä syystä sitä kutsutaan ”portiksi Aasiaan”. Ajatus heijastuu hiljattain avattuun Clarion Hotel Helsinki Airportiin, jossa yhdistyvät puhtaan moderni skandinaavinen muotoilu ja hienostunut aasialainen tunnelma.

Ulkoapäin katsottuna hotellin arkkitehtuurissa korostuvat tiukka rytmiikka, minimalistinen estetiikka ja selkeät linjat, kun taas sisätiloissa vallitsee täysin toisenlainen tunnelma.

”Täältä et löydä ainuttakaan valkoista seinää”, Tengbomin vastaava sisustusarkkitehti Claes Pereswetoff-Morath kuvailee ytimekkäästi.

Huippupalveluiden keskittymä

Clarion Hotel Helsinki Airportiin pääsee kulkemaan kätevästi sisätilojen kautta suoraan lentokenttäterminaalista. Lähtöselvitystiskiltä on vain muutama askel hotellin aulaan.

Perillä odottavat muun muassa huippumoderni konferenssikeskus, kylpylä, 12. kerroksen á la carte-ravintola sekä cocktailbaari, jonka ikkunoista avautuu näkymä kiitoradoille aina kilometrien päähän.

”Pohdimme projektin alkumetreillä paljon, mitä matkustaja odottaa lentokenttähotellilta. Halusimme luoda miellyttävän ympäristön suurten terminaalien, parkkihallien ja logistiikkarakennusten joukkoon”, Claes kuvailee.

Tuloksena on eräänlainen keidas, jossa pitkän lennon uuvuttama asiakas voi rentoutua ja nauttia elämysten äärellä. Kun matkustamiseen liittyy usein lentäminen epäsuotuisina kellonaikoina ja ”pakollinen” yöpyminen hotellissa, Clarion Hotel Helsinki Airport on suunniteltu jättämään vierailijaan pysyvän muistijäljen.

Kauneus on kahden kulttuurin kohtaamisessa

”Skandinavia kohtaa Aasian hienostuneessa sekoituksessa puhdasta modernia skandinaavista muotoilua ja klassisen aasialaisen estetiikan toiminnallista eleganssia. Tätä JAPANDIksi nimettyä sisustuskonseptia symboloivat ikoninen koikarppi ja suomalainen ahven”, Claes kuvailee.

Esimerkiksi huoneissa näkyvät rikkaat ja lämpimät sävyt, erilaiset tekstuurit ja luonnonmateriaalit. Kodikas tunnelma muodostuu aidoista puulattioista ja maanläheisestä väripaletista.Suhteellisen pienissä perushuoneissa on tehty fiksuja suunnitteluratkaisuja, jotta huoneen tarvittavat toiminnot, kuten laukkutiski, silityslauta, vaatekaappi ja minibaari, saadaan sulautettua osaksi sisustusta.

Aamiainen japanilaisen vaahteran alla

Hotellin ravintoloille ja baareille ovat tunnusomaisia vankat materiaalit, kuten kivilattiat, massiivipuudetaljit ja skandinaaviset designhuonekalut.

Aamiaissalin kaunis yksityiskohta on neljä kattoikkunaa, joiden kautta tilaan tulvii runsaasti päivänvaloa. Kun valonsäteet osuvat viisi metriä korkeisiin japanilaisiin vaahteroihin, sali suorastaan hehkuu aamiaisruuhkan keskellä. Tunnelman täydentävät tyylikkäät istuinryhmät, ripustettavat valaisimet ja huonekalutekstiilit.

”Haasteemme oli suunnitella 505-huoneiseen hotelliin käsipallokentän kokoinen ravintola siten, että se tuntuu asiakkaista intiimiltä ja miellyttävältä aamiaisbuffetin avautuessa neljältä aamuyöstä”, Claes kertoo.

Clarion’s Spa / Wellness -alue on puolestaan rauhallinen ympäristö kehon palautumiselle ja hyvinvoinnille. Sisäpihalla sijaitseva lämmin uima-allas tarjoaa matkailijoille mahdollisuuden nauttia suomalaisesta talvesta uniikilla tavalla.

Ainutlaatuinen ympäristö tapahtumiin ja työntekoon

Clarion Hotel Helsinki Airportin suuri kongressihalli mahdollistaa yli 1000 hengen tapahtumien järjestämisen. Käytössä ovat myös laajat tauko- ja tapahtumatilat sekä 20 huipputekniikalla varustettua ja akustiikaltaan erinomaista kokoushuonetta ylellisine villamattoineen.

Hotellikompleksi käsittää Clarion Hotel Helsinki Airportin lisäksi hieman edullisemman Comfort Hotel Helsinki Airportin. Kahden hotellin kokonaisuus on suunniteltu saman katon alle siten, että vieraille syntyy yhtenäinen ja ainutlaatuinen kokemus riippumatta siitä, missä osassa rakennusta he liikkuvat.

”Kun asiakas lähtee hotellista, toivon hänen vierailunsa olleen ikimuistoinen, ja että hän haluaa palata takaisin”, Claes summaa.

Clarion Hotel Helsinki Airportin rakennuksen on suunnitellut Sarc + Sigge, sisustus Tengbom.

Kuvat: Felix Gerlach

Yhteyshenkilö

Heli Sonkkila

Sisustusarkkitehti
+358 40 501 2212

Kulma21

KY-talo on nyt Kulma21
arkkitehtuuri, kestävä kehitys
aulat & porrashuoneet, korjaus & muutos, toimistot
Asiakas: NCC
Paikka: Helsinki
Aika: 2020-2023
Laajuus: 8 700 kem2

Helsingin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan kodiksi rakennettu talo on muuttunut vuosien varrella merkittävästi. KY-talona tunnetun Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan rakennuksen värikäs historia sai uuden kerroksen ja terassin mittavan peruskorjauksen myötä ja jatkaa nimellä Kulma21. Tengbom suunnitteli rakennuksesta muuntojoustavan toimistotalon, jossa alkuperäinen ilme pääsee taas arvoonsa.

Kulma21 havainnekuva kadulta

Opiskelija-asunnoista tasokkaaksi toimistorakennukseksi

Alun perin KY-yhteisön kodiksi rakennettu Seppo Hytösen ja Toivo Paatelan suunnittelema rakennus vihittiin käyttöön vuonna 1941. Valmistuessaan rakennuksen ensimmäisissä kerroksissa sijaitsi myymälöitä, ravintola sekä ylioppilaskunnan omia tiloja. Ylimmät kerrokset oli varattu asumiselle. Ensimmäisen peruskorjauksen yhteydessä 70-luvulla talon käyttötarkoitusta kuitenkin muutettiin, kun viimeisetkin asuinkerrokset muutettiin toimistokäyttöön.

Uuden laajan peruskorjauksen aika tuli, kun kiinteistön uusi omistaja NCC Property Development halusi päivittää rakennuksen vastaamaan nykypäivän vaatimuksia ja tehdä rakennuksesta muuntojoustavan toimistotalon. Vaikka rakennuksen peruskerrokset on alun perin suunniteltu asumista varten, se soveltuu erinomaisesti moderniksi muuntojoustavaksi toimistotilaksi pilareihin perustuvan pystyrungon myötä. Joustavat tilaratkaisut vaihtelevat 200–6000 m2 välillä tarjoten erinomaiset, helposti saavutettavissa olevat toimitilat. Uusittujen tilojen päävuokralainen on Wolt Enterprises Oy, ja lisäksi rakennuksessa toimii ravintola ja kahvila.

Pohjoisen Rautatiekadun ja Frederikinkadun kulmassa sijaitseva rakennus nostettiin uudelleen ansaitsemaansa arvoon laajan saneerauksen myötä. Julkisivuun tuotiin eloa uusimalla julkisivumateriaalit vastaamaan paremmin alkuperäisiä 1940-luvun materiaaleja. Rakennuksen ilmeen viimeistelee ylimmän kerroksen terassille avautuva lasiseinä. Uudelleen käyttöönotettavalta kattoterassilta on hulppeat näkymät Helsingin kattojen yli.

Kulma21 -toimistorakennuksen korjauksen yhteydessä uudelleen avattu kattoterassi
Entisen KY-talon, nykyisen Kulma 21:n kattoterassi

Haasteena matalat kerroskorkeudet

Peruskorjauksessa haluttiin tuoda rakennus nykypäivään, mutta toisaalta palauttaa se oman aikakautensa loistoon ja säilyttää historiallinen kerrostuma kaupunkiympäristössä. Tärkeänä tavoitteena oli toteuttaa rakennukseen uudet talotekniset ratkaisut ja ilmanvaihto niin, että tiloista tulisi nykypäivän vaatimuksia vastaavia.

Rakennuksen runko säilytettiin, mutta sisätilat uusittiin muuten kokonaan väliseinien ja alapohjan purkamisesta lähtien. Ylin seitsemäs kerros rakennettiin käytännössä uudestaan, sillä sieltä purettiin myös ulkoseinät ja muut kantavat rakenteet porrashuoneita ja säilyvää konehuonetta lukuun ottamatta. Vanha ulkoterassi kadun puolella otettiin uudestaan käyttöön.

Kulma21 7 kerros sisältä sekä kattoterassi
Seitsemäs kerros rakennettiin käytännössä uudestaan. Sisätiloista pääsee suoraan kattoterassille.

Suurimpana haasteena projektissa oli rakennuksen matala alle 3,5 metrin kerroskorkeus, joka asetti rajoituksia tilojen suunnittelulle. Hankkeessa hyödynnettiin tietomallinnusta ja muita digitaalisia ratkaisuja yhdessä eri suunnittelualojen ja työmaaorganisaation kanssa, mikä auttoi ratkaisujen löytämisessä ja yhteensovittamisessa. Esimerkiksi kellarikerrokseen saatiin lisää tilaa purkamalla alapohja ja paikoin jopa louhimalla sen alapuolella ollutta kalliota, jolloin kellarin lattiapinta saatiin alemmas. Peruskerroksissa innovatiiviset talotekniikan ratkaisut, kuten keskitetty poistoilmanvaihto, mahdollisti riittävän vapaan korkeuden toteuttamisen toimistotiloissa. Onnistunut lopputulos osoitti, että vanhoja rakennuksia voidaan peruskorjata ja tuoda ne uudelleen käyttöön matalasta kerroskorkeudesta huolimatta.

Kulma21 -toimistorakennuksen Wolt -toimiston sisätilat
Matalat kerroskorkeudet olivat suurimpia projektin haasteita. Onnistuneeseen lopputulokseen auttoivat muun muassa tilojen virtuaalimallinnus.

Julkisivu alkuperäiseen ilmeeseen

Kulma21 kuuluu Museoviraston määrittämään valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Rakennuksen alkuperäisestä tunnelmasta on sisätiloissa säilytetty se, mitä siellä vielä oli jäljellä peruskorjausta aloitettaessa. Porrashuoneissa tunnelmaan pääsee vielä kiinni, ja avotoimistotilassa siitä muistuttavat julkisivua rytmittävät alkuperäiset ikkuna-aukot syvine ikkunapenkkeineen.

Sisäkuva porraskäytävästä
Portaissa pääsee taas KY-talon alkuperäiseen tunnelmaan.

Julkisivun peruskorjauksessa rakennus haluttiin tuoda mahdollisimman lähelle alkuperäistä ilmettä. Kadun puolella asuntojen ikkunoina palvelleet ikkunat uusittiin täyspuisina vanhaa mallia mukaillen. Julkisivun pilasterien pintoihin palautettiin vuolukivi, jonka mitoitus pääteltiin vanhojen valokuvien pohjalta. Aiemmissa korjauksissa piiloon pellitetty rappaus purettiin ja uusittiin kolmikerrosrappauksena. Kadun puolella rappaukseen toteutettiin myös alkuperäisen KY-talon tapaan jakourat, jotka aikanaan tehtiin imitoimaan kivilaatoitusta.

Ulkokuva Kulma 21 -toimistorakennuksen julkisivusta
Rappaukseen tehtiin myös alkuperäisen KY-talon tapaan jakourat imitoimaan kivilaatoitusta.

Sun Effects on suunnitellut Kulma21:n julkisivuvalaistuksen, jonka pehmeät valot korostavat rakennuksen kulmaa. 1940-luvun henkeen sopii lisäksi erinomaisesti erkkerin ylä- ja alareunaan lisätyt valonauhat. Myös tarkoin ajan henkeen suunnitellut valomainokset täydentävät julkisivun kokonaisuutta ja antavat rakennukselle oman tunnistettavan ilmeen.

Suunnittelua tulevaisuuden ehdoilla

Hankkeen tavoitteena oli huomioida rakennuksen koko elinkaari ja näin saavuttaa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä rakennus. Materiaalivalinnoissa kiinnitettiin huomiota niiden hiilijalanjälkeen ja rakennuksessa on panostettu kestävään energiaan muun muassa asentamalla aurinkopaneelit katolle. Kulma21 sai Suomen ensimmäisenä korjaushankkeena suunnitteluvaiheen BREEAM Excellent-tason sertifioinnin ja se täyttää vuoden 2022 EU-taksonomian vaatimukset.

Muuntojoustavia tiloja voidaan mukauttaa helposti muuttuviin tarpeisiin tulevaisuudessa. Peruskorjauksen myötä Kulma21 säilyttää arvonsa ja käyttökelpoisuutensa pitkään.

Sisäkuva Wolt-toimiston taukokeittiötilasta
Tennispalatsin kupeessa sijaitseva Kulma21 on tärkeä osa kaupunkikuvaa.

Kuvat: Kuvio Oy, julkisivun kuvat Jukka Rajala/Tengbom Oy

Yhteyshenkilö

Petrus Laaksonen

Suunnittelujohtaja
+358 41 526 6537

Tapiolan Hohka

Aulatilan näyttävä muutos
Tapiolan Hohka aulatila
arkkitehtuuri, sisustussuunnittelu
aulat & porrashuoneet, korjaus & muutos, toimistot
Asiakas: LähiTapiola
Paikka: Espoo
Aika: 2021-2022
Laajuus: n. 970 m2
Projektityyppi: Sisustussuunnittelu

Espoon Tapiolassa Revontulenkujalla sijaitseva LähiTapiolan pääkonttori kaipasi uudistusta aulatiloihin. Tapiolan Hohkaksi nimetty, vuonna 2009 valmistunut, toimistotalo valmistautui vastaanottamaan uusia vuokralaisia ja sisääntulokerroksen piti palvella muitakin kuin LähiTapiolan vieraita ja työtekijöitä.

Tapiolan Hohka -rakennuksen korkea aulatila.

Saimme tehtäväksi suunnitella perinteisen aulatilan muutos innovatiiviseksi ja joustavaksi työtilaksi, vanhaa kunnioittaen. Loimme ”tilan tilan sisälle”, ajankohtaisen ja kutsuvan aulan, jossa vieraatkin viihtyvät. Aulan valoisuus, ilmavuus ja arvokas ilme säilytettiin samalla kun tila sai kokonaan uuden ulkoasun. Pehmeämmät muodot ja lämminhenkiset materiaalit valittiin tuomaan aulan suoraviivaisiin tiloihin mukavuutta ja kotoisaa tunnelmaa.

Aulan valoisuus, ilmavuus ja arvokas ilme säilytettiin samalla kun tila sai kokonaan uuden ulkoasun.

Aulatilan uudistus sisälsi uuden neuvotteluhuonealueen, kahvion keittiöineen, break-out space ja co-working alueet sekä vastaanottotiskin. Osa co-working alueesta muuntautuu helposti break-out tilaksi suurempien tilaisuuksien aikana. Uusituista tiloista pääsevät nauttimaan talon vuokralaisten lisäksi nyt myös vierailijat.

Tapiolan Hohka aulatilan sisustus. Kuvassa näkyy kahvilan tiskiä ja istuskelualueet. Tapiolan Hohka neuvotteluhuone.

Kuvat: Kuvio Oy

Yhteyshenkilö

Heli Sonkkila

Sisustusarkkitehti
+358 40 501 2212

Parator Oy:n tilat Autotalossa

Joustavaa toimistotilaa Perheyritysten liitolle
Olohuonemainen tila toimistossa
arkkitehtuuri
toimistot
Asiakas: Parator Oy / Perheyritysten liitto
Paikka: Helsinki
Aika: 2023
Laajuus: 224 kem2
Projektityyppi: Muutostyö ja sisustussuunnittelu

Suunnittelimme joustavan ja aikaa kestävän toimistotilan Perheyritysten liiton käyttöön Helsingin Autotaloon. Yhdessä liiton ja tilan omistajan Parator Oy:n kanssa halusimme tehdä tiloista paitsi viihtyisät ja raikkaat, myös sellaiset, joihin sopivat niin työntekijät kuin liiton jäsenten koulutuksetkin.

Olohuonemainen tila toimistossa.
Olohuonemainen tila on Perheyritysten kodin sydän.

Helsingin Kampissa, Autotalon 6. kerroksessa sijaitseva Parator Oy:n toimistotila oli jo pitkään ollut toimistokäytössä eri vuokralaisilla. Vuonna 1958 valmistunut Autotalo on yksi Helsingin keskustan tunnistettavimpia toimistorakennuksia. Toimistotilat sijaitsevat keskeisellä paikalla Kampissa, ja toimistoista on mainiot maisemat Helsingin yli. Toimiston sisätilat kaipasivat kuitenkin uudistamista. Vuosien mittaan tilan ilme oli kulahtanut, ja aiemmat vuokralaiset olivat jättäneet jälkeensä erilaisia kerrostumia.

Aloimme suunnitella tiloihin joustavaa työympäristöä. Suunnitelmassa huomioimme sekä tilan omistajan, Parator Oy:n, että tilan käyttäjän, Perheyritysten liiton, toiveet. Uudesta tilasta haluttiin tehdä paikka, jossa ihmiset kohtaavat, ja yhteisöidentiteetti vahvistuu. Toimiston roolista me-hengen luomisessa onkin tullut yhä tärkeämpi, kun korona-aika on siirtänyt monet kohtaamiset verkkoon.

Valitsimme yhdessä asiakkaamme kanssa tilaan kestäviä ja muuntojoustavia ratkaisuja. Suunnittelimme laadukasta toimistotilaa, mikä näkyy esimerkiksi pintamateriaalivalinnoissa. Laadukkaat materiaalit ja ratkaisut myös kestävät aikaa, ja muutoksia tarvitaan vähemmän, jos vuokralainen vaihtuu. Kun ratkaisut ovat muuntojoustavia ja materiaalit laadukkaita, myös vuokra-ajat pitenevät, mikä osaltaan vähentää tilojen muutostarpeita.

Suunnittelussa huomioitiin tilan vuokraajan ja käyttäjän tarpeet

Parator Oy:n toiveena olivat laadukkaat ja riittävän neutraalit tilat. Näin ne sopisivat myös mahdolliselle seuraavalle vuokralaiselle.

Perheyritysten liiton toiveena taas olivat tilat, jotka sopisivat yhdistyksen työntekijöille, mutta toisaalta isoillekin vierailijamäärille tapaamisiin ja koulutuksiin. Liitto tarvitsi siis samaan aikaan sekä tilat työntekijöilleen, että koulutus- ja kokoustilat jäsenilleen.

Neuvotteluhuoneet, joita erottaa siirtoseinä.
Neuvotteluhuoneita erottava ja ääntä eristävä siirtoseinä mahdollistaa kokousten järjestämisen yhtä aikaa.

Suunnittelimme vierailijoiden käyttöön olohuonemaisen kirjastotilan sekä neuvottelutilan, ja työntekijöille avotyötilat sekä hiljaisen työskentelyn tilat. Olohuone on kuitenkin ollut niin pidetty työntekijöiden kesken, että sitä käytetään päivittäin.

Tilassa oli valmiina hyväkuntoinen taukokeittiö, jonka yhteyteen suunnittelimme verhoilla erotettavan tarjoilupisteen helpottamaan säännöllisten tilaisuuksien järjestämistä. Neuvottelutila suunniteltiin niin, että se taipuu siirrettävän seinän avulla joko isommaksi tilaksi, tai tarvittaessa kahdeksi pienemmäksi neuvotteluhuoneeksi.

Myös akustiikkaa parannettiin valitsemalla tilaan ääntä vaimentavat lattia- ja alakattomateriaalit. Erityistä huomiota kiinnitettiin neuvottelutiloja erottavan siirtoseinän äänieristykseen. Lisäksi uusittiin ovia ja parannettiin vanhojen seinien tiivistystä.

Sisustuksessa käytettiin Perheyritysten liiton jäsenten tuotteita

Suunnittelun alussa tutkimme yhdessä asiakkaiden kanssa sitä, mitä olemassa olevista rakenteista ja kalusteista voisi säilyttää. Olemassa olevan hyödyntäminen uutta suunnitellessa on paitsi taloudellista, myös kestävän kehityksen mukaista.

WC-tilat ja keittiö olivat hyvässä kunnossa, joten ne päätettiin säästää. Myös asiakkaan edellisestä tilasta käytettiin suuri osa toimistokalusteista ja joillekin niistä annettiin uusi käyttötarkoitus. Uudessa suunnitelmassa hyödynnettiin lisäksi edelliseltä vuokralaiselta jääneet hyväkuntoiset riippuvalaisimet.

Perheyritysten liitto toivoi rauhallista ja kodikasta tilaa ja sitä lähdettiin suunnittelemaan pitkälti liiton jäsenten irtokalusteilla, sisustusvalaisimilla ja tekstiileillä. Sisätilojen tunnelmaa parannettiin myös uusimalla valaistus. Valaisimet ovat Dali-ohjattavia, ja niiden avulla toimistoon saa luotua useita valaistustilanteita. Sisustussuunnittelussa tavoitteena oli luoda Perheyritysten liitolle helposti lähestyttävä ja kodikas tila. Tämän tyyppinen sisustusprojekti on hyvä esimerkki matalan kynnyksen palvelusta, jota tarjoamme.

Minimalistisen ja tunnelmallisen keittiötilan lähikuva.
Sisätilojen tunnelmaa parannettiin myös uusimalla valaistus.

Yhteistyö liiton kanssa oli meille erityisen mieluisaa, sillä suosimme projekteissamme kotimaisia tuotteita, mikä oli tämän asiakkaan kanssa itsestäänselvää. Vaikka kotimaisen irtokalusteen kartoittaminen onkin vain pieni osa kestävää ja vastuullista suunnitteluajattelua on se silti tärkeä osa kiertotalouden huomioimista vuokralaismuutoksissa.

Alakatto korjausrakentamisen haasteena

Sisustussuunnittelun ja muiden muutostöiden lisäksi toimistotilan talotekniikkaa uusittiin. Suurin haastava muutos tilassa oli alakattokorkeuden nostaminen. Korjausrakentamisessa nykyaikaisen talotekniikan sovittaminen vanhoihin kerroskorkeuksiin on toistuva haaste. Yhdessä LVI- ja sähkösuunnittelijan kanssa saimme toteutettua tekniikan alakattoihin niin, että alakattokorkeutta saatiin nostettua. Muutoksen ansiosta tiloihin saatiin lisää ilmavuutta.

Avotoimistotilaa Autotalossa.

Remonttiin toivat omat haasteensa purettujen rakenteiden alta löytyneet yllätykset, kuten esimerkiksi katossa aikoinaan ollut aukko, josta olivat aiemmin kulkeneet portaat toiseen kerrokseen. Aukon paikkaamiseen edellisessä remontissa käytetty rakenneratkaisu aiheutti haasteita talotekniikan reittien suunnitteluun. Koko tiimillä oli kuitenkin aikaisempaa kokemusta Autotalon remonteista, mikä auttoi suunnittelussa ja toteutuksessa.

Tengbom on myös Autotalon taloarkkitehti, ja olemme suunnitelleet kiinteistöön useita eri hankkeita vuonna 2015 valmistuneesta perusparannushankkeesta lähtien. Vuosien varrella olemme suunnitelleet Autotaloon useita tilamuutoksia, kuten kiinteistön ravintolamaailman, toimistotiloja sekä kattokerroksen kokous- ja saunatilat. Myös oma toimistomme sijaitsee Autotalossa.

Laajempien peruskorjausten ohessa myös ylläpitävät ja huoltavat hankkeet ovat meille tärkeä osa arkkitehdin työtä ja pyrkimystä kohti kestävämpää suunnittelua. Kun tiloja päivitetään tarpeen tullen, vuokralainen pysyy talossa pidempään, eikä suuria muutostarpeita synny yhtä usein. Pienet tilamuutokset ovatkin osa rakennuksen suurempaa kokonaisuutta.

Yhteyshenkilö

Marcus Heinänen

Asiakkuusvastaava
+358 50 394 1674

Kumpulantie 9

Toimistotilan potentiaali esiin
Kumpulantie 9:n aulan katto on punainen.
arkkitehtuuri, sisustussuunnittelu
toimistot
Asiakas: Catella / CBRE
Paikka: Helsinki
Aika: 2023
Laajuus: Osa toimistorakennuksesta
Projektityyppi: Sisustussuunnittelu

Entisten vuokralaisten muutettua pois Vallilasta Kumpulantie 9:n toimistotilat jäivät tyhjilleen. Tilat kaipasivat piristystä, jotta tulevat vuokralaiset näkisivät toimistotilojen potentiaalin. Suunnittelimme showroom-hengessä sisustuksen rakennuksen sisääntuloaulaan sekä osaan yhdestä toimistokerroksesta.

Kumpulantie 9:n aulan alakatto on voimakkaan pinkin sävyinen. Kuvassa näkyy aulan sisustusta ja sisääntulo-aluetta.

Vallilan Kumpulantie 9:n toimistorakennus kaipasi uusia vuokralaisia. Saimme tehtäväksemme suunnitella showroom-tyyliin toimistorakennuksen aulatilan sekä osan yhdestä toimistokerroksesta. Inspiroivan sisustuksen avulla halusimme tuoda esiin tilojen potentiaalia persoonallisella tavalla. Kumpulantie 9:n sisustuksen haluttiin lisäävän tilojen vetovoimaa. Samalla tiloista piti tehdä sellaiset, että mahdollisimman moni potentiaalinen vuokralainen näkisi tilojen mahdollisuudet.

Saimme toteutukseen suhteellisen vapaat kädet. Aulatilaan suunnittelimme kutsuvan näköistä istuskelutilaa, ja toimme tilaan tv-näytön. Lisäksi osa yhdestä toimistokerroksesta remontoitiin niin, että potentiaaliset vuokralaiset saisivat ideoita, millaisen voisivat omasta tilastaan rakennuksessa tehdä.

Toimistokerrokseen suunnittelimme uuden keittiön ja sen yhteyteen taukotilan. Keskelle tehtiin avoin alue, johon suunnittelimme vapaamuotoista istuskelu- ja työskentelytilaa, sekä neuvottelupöydän ja paikan näytölle. Lisäksi käytävään tuotiin nojatuoleja ja istuskelualueita.

Toimistokerroksen muodonmuutoksessa huoneita ja väliseiniä purettiin, keittiö remontoitiin kokonaan, ja tilan katto avattiin. Avattu katto onkin kohteen katseenvangitsija: se maalattiin kirkkaan punaiseksi. Toimeksiantaja valitsi lopulta rohkean punaisen värin ja muun värimaailman muutaman ehdotuksen joukosta. Rohkeaan valintaan päädyttiin, sillä tilaan haluttiin jotain, mikä poikkeaisi perinteisen vaaleasta toimistotyylistä.

Toimistokerroksessa on avattu kattorakenteita. Kuvan keskiössä taukokeittiötilan sisustusta.

Kuvat: Kuvio Oy / Martin Sommerschield

Yhteyshenkilö

Heli Sonkkila

Sisustusarkkitehti
+358 40 501 2212

Helsingin Suomalainen Klubi

Uusitut tilat perinteitä kunnioittaen
Helsingin Suomalainen Klubi remontti
arkkitehtuuri, kulttuuriperintö, sisustussuunnittelu
korjaus & muutos
Asiakas: Helsingin Suomalainen Klubi
Paikka: Helsinki
Ajankohta: 2021
Projektin tyyppi: Peruskorjaus

Historiaa huokuvassa Helsingin Suomalaisessa Klubissa oli aika uudistaa tilojen ilmanvaihto. Samalla uusittiin Klubin kokoustiloja, ravintolaa ja juhlasalia. Tengbom suunnitteli tiloihin uudet alakattoratkaisut ja raikkaamman ilmeen kunnioittaen tilan arvokkuutta ja historiaa. Helsingin Suomalaisen Klubin uusitut tilat on otettu hyvin vastaan.

Helsingin Suomalainen Klubi uudistetut tilat

Helsingin Suomalaisen Klubin historia juontaa juurensa aina 1800-luvun loppupuolelle, jolloin Klubi perustettiin. Kampissa sijaitseva Helsingin Suomalainen Klubi muutti nykyisiin tiloihinsa 1950-luvun lopulla, kun Kansakoulukujan Klubirakennus valmistui. Rakennusta on remontoitu vuosien varrella, mutta Klubin ylimpien kerroksien tiloissa oli edelleen käytössä alkuperäinen ilmanvaihtojärjestelmä.

Klubin tiloja päivitettiin ilmastoinnin uusimisen yhteydessä

Ilmastointi uusittiin kokonaan vuonna 2021. Ilmastoinnin lisäksi päivitettiin myös muuta talotekniikka, kuten tilojen valaistus. Työn yhteydessä purettiin ja uusittiin suurin osa tilojen alakatoista.

Remontin yhteydessä päädyttiin muokkaamaan Klubin tiloja nykytarpeita vastaaviksi. Tiloihin lukeutuvat muun muassa ravintola, juhlasali, kirjasto, olohuone ja biljardisali. Klubiravintolalla on käytössään kahdeksan kabinettia ja pääsali.

Peruskorjauksessa muutettiin hieman tilojen pohjaratkaisua. Klubille saatiin käyttöön uusi lounge-tila purkamalla seinä ja yhdistämällä entisen olohuoneen ja yhden kabinetin tilat toisiinsa. Tiloihin sijoitettiin uusi kirjastotila, ja vanha kirjasto muutettiin ravintolan kabinetiksi.

Helsingin Suomalainen Klubi kirjasto sisustus
Uuden lounge-tilan perällä on lasiovin erotettu uusi kirjastotila.

Raikkaampi ilme perinteitä kunnioittaen

Tengbom suunnitteli projektissa Klubin tiloille raikkaamman ilmeen. Tilojen toimivuutta parannettiin pienillä pohjaratkaisujen muutoksella, ja lisäksi päivitettiin pintamateriaaleja, kuten lattiamattoja ja lattiamateriaaleja.

Kaikki uudistukset toteutettiin ottaen huomioon Klubin historian ja perinteet. Arvokas värimaailma ja kulttuurihistoriallisesti tärkeät maalaukset ja teokset ovat edelleen tilojen keskiössä. Helsingin Suomalaisen Klubin uusitut tilat palvelevat sen jäseniä entistä paremmin.

Helsingin Suomalainen Klubi ravintola
Ravintolan seinillä on esillä arvokasta ja kulttuurihistoriallisesti merkittävää taidetta.

Kuvat: Kuvio Oy

Yhteyshenkilö

Heli Sonkkila

Sisustusarkkitehti
+358 40 501 2212

TAKO

Astu lohikäärmeen sisään
sisustussuunnittelu
hotellit & ravintolat
Asiakas: Elite Hotels through Stockholm Krogbolag
Sijainti: Östermalm, Tukholma
Ajankohta: 2016-2017
Partnerit: Light Support (lightning consultant), Lerch Träinredningar (carpentry), Oscar Liedgren (graphic design), Blumenthalgroup (construction), Jan Engström (project management)

”Eloisa ympäristö ripauksella hienovaraista dekanssia” oli toiveena, kun Stockholm Krogbolag äskettäin tilasi Tengbomilta täysin uudenlaisen ruokailukonseptin. Ravintola kutoo skandinaavisia, japanilaisia sekä korealaisia vaikutteita arvoituksellisen nimensä, TAKO, alle, joka tarkoittaa lohikäärmettä tai mustekalaa. Tengbom on luonut tilasta ainutlaatuisen lähestymällä laatua tinkimättömästi ja sovittamalla itäistä hohdokkuutta arkkitehtoniseen ja graafiseen ilmeeseen.

Nykyaikaista tarinalla

Sisarravintolansa, Vessa Eggenin, seinien toiselle puolelle, TAKO piilottaa kulinaristisia elämyksiä, joita Tukholmassa ei ole ennen nähty. Birger Jarlsgatan 29 sijaitseva tila on tunnettu kukoistavasta iltaelämästään, jossa aikoinaan useat klubit viihdyttivät mahtipontisia massoja. Tästä ajasta muistuttavat vaihtelevat lattiatasot ja kapeat käytävät henkivät nyt Tokion mystisten kujien tunnelmaa. Hämärä, melkein arvoituksellinen sisäänkäynti johtaa vieraansa alas pitkin hohtavaa portaikkoa, joka aukeaa jalokivisävyillä kyllästettyyn maanalaiseen maailmaan.

”Kun on mahdollisuus olla suunnitteluprosessin johdossa aina viimeistä yksityiskohtaa myöten, syntyy vahvoja konsepteja.”

Mystistä eleganssia

TAKOn sushibaari, avoin grilliasema sekä suuri drinkkibaari tarjoavat istumapaikan 180 ja mukavat oltavat jopa 300 vieraalle. Valaistut käytävät ohjaavat asiakkaat läpi lukemattomien huoneiden jättäen heidät löytämään verkkoverhojen taakse kätketyt kodikkaat sopet. Syrjäkatujen tunnelmaa korostavat himmeät valot ja vaihtelevat ruokailutilat. Meislatut luonnonmateriaalit, kuten kivi, puu ja betoni viimeistelevät tilan. Kuparielementit yhdistettynä lokoisaan verhoiluun ja maansävyiseen nahkaan tuovat tilaan tervetullutta lämpöä. Keskellä huonetta sijaitseva tila omaksuu asemansa keskeisenä näyttämönä, mittatilaustyönä tehdyn kalalampimaton juhlistaessa sitä.

Pitkäaikaisia suhteita

Projekti on osa pitkäaikaista yhteistyötä Stockholm Krogbolagin ja Tengbomin välillä, TAKOn ollessa viides ravintola, jonka olemme suunnitelleet ravintoloitsijalle.

”Kun on mahdollisuus olla suunnitteluprosessin johdossa aina viimeistä yksityiskohtaa myöten, syntyy vahvoja konsepteja. Yhteistyömme Stockholm Krogbolagin kanssa on vain vahvistunut vuosien myötä. Keskinäinen luottamuksemme mahdollistaa interiöörien viemisen uusiin suunnittelukorkeuksiin”, sanoo Filip Svensson, Tengbomin sisustussuunnittelija, joka on toiminut projektissa yhdessä Ninna Helena Söderströmin ja Josef Zettermanin kanssa.

”Ravintolassa ei kuitenkaan tehty kompromissia korkeimman mahdollisen laadun ja persoonallisuuden ja yllätyksellisyyden välillä.”

Pilkettä silmäkulmassa

Ravintolan graafisen identiteetin on luonut Studio Oscar Liedgren, jonka kanssa niin ikään jaamme pitkän ja menestyksekkään historian.

”Kun eri tiimit työskentelevät saman asiakkaan kanssa ja saavat samat perustiedot, on mielenkiintoista nähdä kuinka erilaiset tulkinnat heijastelevat toisiaan, mutta siitä tulee vieläkin mielenkiintoisempaa, kun tulkinnat alkavat kannattelemaan toisiaan. Sellainen sytyttää erityisen luovuuden kipinän, aivan kuten TAKO-projektissa. Kaikki sopivat yhteen, kuin täydellisen palapelin palat”, sanoo Oscar Liedgren.

Hallitsemalla koko suunnitteluprosessia, ja sitoutumalla asiakkaan ja timpurien kanssa tiiviiseen dialogiin, pystyimme matkan varrella pitämään joka ikistä yksityiskohtaa silmällä. Luonteeltaan hienostuneesta TAKOsta on tullut jälleen yksi mestariteos Kristofer Sandströmin ja Christian Olssonin portfolioihin sekä jännittävä lisäys Tukholman ravintolaskeneen.

”TAKO on kuin elegantti kaveri, jolla on pilkettä silmäkulmassa. Haluamme luoda ainutlaatuisia kokemuksia täynnä olevan seurallisen miljöön, ja rakentaa yhdessä omaa ruokailukulttuuriamme. Ravintolassa ei kuitenkaan tehty kompromissia laadun ja persoonallisuuden ja yllätyksellisyyden välillä” sanoo Kristofer Sandström, Stockholm Krogbolagin perustaja.

Lisää TAKO projektista Tengbomin ruotsinkielisellä sivustolla (ruotsiksi).

Ravintola Hilma

Dekandentti kokemus
sisustussuunnittelu
hotellit & ravintolat
Asiakas: Generator Hostels
Paikka: Torsgatan, Tukholma
Ajankohta: 2016
Partnerit: Taitelijat: Jacob Erixson, Emil & Chris Deepwood tattoo; Projektinjohto: Nima Aase, Turner & Townsend; Entreprenör: Konrad Lewko, Manor House

Miten suunnitellaan ravintola, joka on uuraauurtavan dekadentti, silti lämmin ja tulijat tervetulleeksi toivottava? Visiitti ravintola Hilmaan Tukholmassa on vastaus kysymykseen.

valokuva, Restaurant Hilma at Generator Hostel Tengbom

Tengbomin sisustussuunnitteluyksikkö näytti projektissa innovatiivisimman puolensa. Joka ikinen yksityiskohta huokuu huolenpitoa asiakkaasta ja vieraista.

– Se on kokonaisvaltainen kokemus. Työmme on tapahtunut monella tasolla, olemme paneutuneet yksityiskohtiin sekä kontrasteihin materiaalien ja taideteosten välillä. Ravintola on kuin fantastinen vuoristorata-ajelu. Siitä löytyy kauneutta ja irvokkuutta, innovatiivisuutta ja jotain ihan muuta, sanoo Nadia Tolstoy, joka on sisustussuunnittelija ja toimi projektin vetäjänä.

valokuva, Restaurant Hilma at Generator Hostel Tengbom

Särmikästä kodikkuutta 

Asiakas, Generator Hostel, operoi liutaa design-painotteisia hostelleja trendikkäissä kaupungeissa. Se on tullut tunnetuksi siitä, ettei säiky räväköitäkään sisustuksia. Myös ”dekadenttia ja fetissiä” -tehtävänanto tuli asiakkaalta. Miten sellainen tarkalleen ottaen suunnitellaan?  Varsinkin, kun paikan pitäisi olla samalla mukava kortteliravintola, jossa jokainen tuntisi itsensä tervetulleeksi?

valokuva, Restaurant Hilma at Generator Hostel Tengbom valokuva, Restaurant Hilma at Generator Hostel Tengbom

Ratkaisu on peruuttaa vähän ja katsoa, miten muotiteollisuus käsittelee alakulttuureita. Yksi inspiraation aihe oli taiteilija Hilma af Klint. Muotoiluteemat kiertävät ”mitä Klint olisi tänä päivänä” -kysymyksen ympärillä. Klintin hahmoon on monia viittauksia: okkultistisissa tatuoinneissa,  parantavien drinksujen sekoittelussa ja uhkaavassa DJ:n pulpetissa. Kaiken tämän tasapainottamiseksi (ja myös viittauksena kyseisen taiteilijan ylivertaiseen värienkäsittelytaitoon) yhdistelimme yksityiskohtia  lämpimiin, kutsuviin kankaisiin, puuterimaisiin väreihin ja huumoriin.

valokuva, Restaurant Hilma at Generator Hostel Tengbom valokuva, Restaurant Hilma at Generator Hostel Tengbom

Jännittävää tasapainoilua

Ravintola on jaettu selkeisiin alueisiin ja suunnitteluratkaisut on sovitettu tilaan.

– Kun asiakkaalla on todella ainutkertainen idea tilasta, emme voi käyttää valmiita ratkaisuja, sanoo Sara Persson, vastaava sisustussuunnittelija, joka suunnitteli kaiken pedeistä (hei, ihan totta, jotkut haluavat syödä makuultaan) maalilla tahrittuihin, jalustimilla varustettuihin sohviin, prvosoiviin valaisimiin, VIP-tilana toimivaan häkkiin ja Instragramissa hyvältä näyttäviin köysi-installaatioihin. Niin että ottakaa nyt niitä selfieitänne sitten.

valokuva, Restaurant Hilma at Generator Hostel Tengbom valokuva, Restaurant Hilma at Generator Hostel Tengbom

Hilmassa toimiva ihan oikea tatuointistudio on tärkeä osa konseptia. Eikä pidä unohtaa vintage-flippereitä ja kirjavaa lattiaa! Mutta siellä on myös luotettava ja turvallinen, tavalliseen tapaan toimiva baaritiski ja hiljaisempia istumapaikkoja asiakkaille, jotka haluavat ruokailla.

Paikalle on luonteenomaista yhdistellä actionia ja tyyneyttä. Sama pätee ympäristöön: se on Tukholman kantakaupunkialueeksi hiljainen kolkka. Toistaiseksi.

valokuva, Restaurant Hilma at Generator Hostel Tengbom valokuva, Restaurant Hilma at Generator Hostel Tengbom

–  Kesällä voi syödä ulkona ja se on tällä alueella uutta. Torsgatan on muuttumassa kävely- ja pyöräilykaduksi, mikä muuttaa aluetta paljon, sanoo Katya Högberg,  Tengbomin vastaava arkkitehti.

– Generator pyrkii usein valitsemaan alueita, jotka ovat hieman ”odottamattomia”. On jännittävää nähdä se energia, joka ilmaantuu alueelle kun uusi  ”siisti” ravintola avaa ovensa timanttisen satsauksen jälkeen, ja muovaa uusiksi pienen palan Tukholmaa, hän jatkaa.

– Vaikutus tulee väreilemään koko alueeseen, täydentää Nadia Tolstoy.

”Generator pyrkii usein valitsemaan alueita, jotka ovat hieman ”odottamattomia”. On jännittävää nähdä se energia, joka ilmaantuu alueelle kun uusi  ”siisti” ravintola avaa ovensa timanttisen satsauksen jälkeen, ja muovaa uusiksi pienen palan Tukholmaa.”

Lisää projektista Tengbomin ruotsinkielisellä sivustolla (ruotsiksi).

 

 

Helsingin Autotalon peruskorjaus

Helsingin Autotalon peruskorjaus
Autotalo
arkkitehtuuri, kulttuuriperintö
aulat & porrashuoneet, korjaus & muutos, toimistot
Asiakas: Helsingin Autotalo Oy
Paikka: Helsinki
Ajankohta: 2011-2014
Kerrosala: 22 600 m2
Bruttoala: 36 000 m2

Autotalon tornit muodostavat yhden kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä. Autotalossa on liike- ja toimistotilaa noin 25 000 m², ja suurelta osin tiloissa on erinomaiset näköalat sekä alun perin korkealuokkaiset sisustusmateriaalit ja -detaljit. Yleiset tilat ovat ajan myötä kuluneet ja alimpien kerrosten selkeys on kärsinyt toimintojen muuttumisesta.

Hankkeessa luodaan korttelin rakennuksille kunnostus- ja perusparannussuunnitelmat kiinteistön ilmeen kohentamiseksi ja yhtenäistämiseksi.

Kuvat: Anders Portman

Yhteyshenkilö

Petrus Laaksonen

Suunnittelujohtaja
+358 41 526 6537